perjantai 6. lokakuuta 2017

Koiran ravitsemusneuvonta - villi viidakko


Teksti:
ELH, NTM Sari Kivilähde, Koiran diplomiravitsemusneuvoja-kouluttaja (Suomen Eläinterveydenhuolto-opisto)


Kuka on pätevä neuvonantaja koiran ruokinnassa? Miksi?


Tällä hetkellä elämme vähintäinkin ilmaistuna "villejä aikoja" koiran ravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä.

Uusia asiantuntijoita ja heitä kouluttavia tahoja tuntuu nyt syntyvän, kuin ns. sieniä sateella ja jälleen kerran yksittäinen koiranomistaja, tai jopa asian ytimeen hamuava ja alasta ammattia haluava, on kaikesta ristiriitaisesta, netissä vilisevästä informaatiosta aivan pyörällään. Eikä ihme.

Taas ja yhä edelleenkin joitain painavia seikkoja kunkin vapaasti tarkasteltaviksi;

- Mikä on meidän rotu- ja jalostuskirjoltaan moninaisen, domestikoituneen (ihmisen elinpiiriin liittyminen n. 15 000 vuotta sitten) kesykoiramme yksilöeroava tapa tänä päivänä käyttää ja hyödyntää eri ravintolähteitä? Mitkä tekijät siinä tulee huomata ja tiedostaa?
Asiasta löytyy riittävästi laajaa, dokumentoitua tutkimus- ja havaintotietoa. Tietoa tukevat, nykyhetkeen suhteutetut lainalaisuudet on voitu kiistatta osoittaa myös laajan, pitkäkestoisen, käytännön klinikkatyöskentelyn ja sieltä saadun hoitovasteen, tai muun palautteen perusteella.

- Pelkästään tieteeseen, tai erilaisiin mittaus-, tai laskentamenetelmiin pohjautuva lähestymistapa ei käytännössä toimi elävän organismin, kuten koiran hoidon perusteena.
Kaikki tieteelliset mallit, taulukot, arvot ja mittausmenetelmät on luotu tutkijan/ tutkijoiden henkilökohtaiseen näkemykseen, tai silloiseen arvoon/ arvioon pohjautuen. Tietty arvo on  tavallisesti jokin arvioitu keskiarvo, ikään kuin kompromissiarvo.
Näitä arvioituja arvoja ja suosituksia jne. muutetaan realistisemmiksi kaiken aikaa, kun ajantasaistettu näyttö ja etenkin käytännön kokemus asioista, tuo viimekäden vahvistusta ja uutta tietoa aiempien olettamusten tilalle.

- Mikä koiran ruokinnassa on muuttunut? Pitkälti sama, kuin ihmistenkin ravitsemuksen osalta. Ympäristön muutoksista aiheutuva negatiivinen kuormitus terveille soluille lisääntyy edelleen. Erilaiset sairaudet ja rappeumat ovat seurausta solujen ylikuormituksesta ja mutaatiosta.
Ravinnon raaka-aineiden ravitsemuksellinen laatu on olennaisesti heikentynyt ja kehitys jatkuu samaan suuntaan. Ravintotarpeita tyydyttämään käytetään yhä enemmän muokattuja ja teollisesti prosessoituja tuotteita.

Kaunis ajatus, että vaihtelevasta ravinnosta itsessään saataisiin kaikki tarvittavat (riittävät), elimistömme terveenä säilymiseen edellytettävät ravintotekijät, ei valitettavasti ole enää tätä päivää. Niin koirat, kuin ihmisetkin alkavat oireilla ja sairastaa yhä varhaisemmalla iällä.
Niiden onnekkaiden, joilla hyvä geneettinen tausta, sekä optimaalinen ravintotekijöiden saanti varhaiskehityksen vaiheessa ovat suoneet ihanteellisesti toimivan immuunipuolustuksen, nähdään kestävän ulkoisia ärsykkeitä ja vaihtelevia (ravitsemus-)vajeita kuitenkin muita paremmin.

- Voiko koira kunnolla tarkasteltuna hyvin ja oireettomana? Onko koiran omistajalla kriittisesti tutkien riittävä tietämys arvioida koiransa toiminnallista terveyttä?
Koira poikkeaa monista muista eläinlajeista (esim. kissa, hevonen) siinä, että sen elimistö sallii sopeutuvaisuutensa vuoksi paljon pidempään ravitsemuksellisia haittoja, vaikkapa puutosta, ilman, että haitta synnyttää dramaattisesti näkyviä oireita.
Oireita, kuten jatkuva karvanlähtö, hilseily, ylimääräiset eritykset kehon aukoista, huono massankehitys, toistuva ripulointi/ ummetus/ oksentelu, saatetaan pitää yksilön ominaisuuksina, tai "rotuvikana".
Toistuvasti oireilevan koiran omistaja saattaa luottavaisesti uskoa ruokkivansa koiraa optimaalisella tavalla, etenkin, mikäli käytössä oleva ruokintamalli on laajasti käytetty ja siten ikään kuin hyväksytty ratkaisu.

Millä perusteilla koiran ruokintaan ratkaisuja esittävä asiantuntija pyrkii tuomaan osaamistaan esiin?
a) Hän on ollut pitkään kiinnostunut aiheesta ja ottanut asioista selvää esim. netin välityksellä. On ruokkinut omia koiriaan tietyn mallin mukaisesti ja kokenut sen toimivaksi. Antanut jo jonkin aikaa neuvoja myös muille, esim. keskustelupalstoilla.
b) Hän on osallistunut koiran ruokintaa koskeville luennoille, tai koulutukseen, jossa asiaan perehtyneen tuntuiset henkilöt ovat tuoneet julki ajatuksiaan.
c) Hän vetoaa korkeamman ammatillisen koulutuksen (esim. yliopistotaso) tuomaan taustaan, vaikka ei se olisikaan suoraan liitettävissä alaan, tai olemassa olevaan tietoon, tai osaamiseen käytännössä. Ns. tieteellistä uskottavuutta lisätäkseen, henkilö saattaa tarjota erilaisia ruokintataulukko- tai muita laskelmia jne.
d) Henkilö on perehtynyt asiaan sekä laajamittaisen koulutuksen, että konkreettisen, runsaasti aitoja hoitotapauksia sisältävän klinikkatyöskentelyn avulla. Tällöin asiantuntija ei useinkaan "tuputa" saman tietyn kaavan tietoa, koska kokemuksen kautta tietää, ettei sama malli päde kaikille. 

Koiran ruokinta, etenkin oireilevan, tai sairaan koiran ravitsemus ei ole, tai saisi olla mielipiteeseen perustuvaa kokeilua.
Koiraa tulee ruokkia ainoastaan turvalliseksi ja tehokkaaksi käytännössä todennetuin menetelmin, jotka pohjaavat laajaan ja ajanmukaiseen tietämykseen
koiran ravitsemustarpeista. Tietoa sovelletaan vastaamalla täsmällisesti yksilö- ja rotukohtaisiin tarpeisiin.

Miten oirehtivaa koiraa hoidetaan ravitsemuksellisesti oikein?Jokainen koira on mm. geneettisten ominaisuuksiensa ja lähtötilanteensa pohjalta aina yksittäistapaus. Jokin tietty ruokinta(ajatus)malli, ei taatusti toimi yksiselitteisesti kaikilla yksilöillä.

Koiran ravitsemustarpeisiin vastaaminen edellyttää laajaa, faktoihin pohjaavaa tiedollista käsitystä koiran elimistön toiminnasta ja mahdollisista häiriöistä siinä. Tämä mahdollistaa yksilöllisten ja turvallisesti noudatettavien dieettien toteutumisen tarkkaa seurantaa ja tarvittavaa asioihin reagointia noudattaen.
Tätä työtä tehdään asianmukaisesti mahdollisten koiran terveydentilan seurannasta vastaavien muiden yhteistyötahojen kanssa (esim. sairaan koiran oma eläinlääkäri).

Saako käytännön ruokintaneuvoja nettikeskusteluista?Tällä hetkellä sekä eläinlääkäreiden, että koulutettujen koiran ravitsemusneuvojien vastaanotoilla törmätään toistuvasti vakaviin terveydellisiin ongelmiin, joihin koiranomistaja, pahimmillaan pentukoiran omistajakin on ajautunut, keskustelupalstojen ja vastaavien nettifoorumien asiantuntijoiden ohjeita noudattamalla.
Tämä on yleensä mahdollistunut ja toteutunut ilman henkilökohtaista, välttämätöntä, koiran asianmukaista tutkimista paikanpäällä.
Koiran lähtötilanteen tutkimista, jossa kartoitetaan konkreettisten yksilöominaisuuksien,  massavuuskunnon, sen hetkisten ravitsemustilaan vaikuttavien rasitteiden jne. kokonaisuus, ei rehellisesti ottaen voida korvata lomakkeiden täyttämisen, tai valokuvien postaamisen avulla.

Varmasti monet "nettiasiantuntijat" uskovat aidosti tarjoavansa palveluksen ravitsemusongelmista kärsivän koiran omistajille. Todellisuudessa kuitenkin meitä kaikkia, myös yksityishenkilöitä, säätelevät samat lait ja asetukset. Eläimen etu tulee aina olla tiedostettuna myös lainopilliselta kannalta. Eläimen kärsimyksen pitkittäminen, tai asianmukaisesta ja toimivasta hoidosta viivästyttäminen on Suomessa lakiasetuksen mukaan rikos, josta voi joutua vastaamaan tuomioistuimessa.

Eksyksissä oman koiran ruokinnan kanssa?Mikäli haluaa mahdollisimman laajan ja ei vain mielipiteisiin, tai trendeihin pohjautuvan arvion oman koiransa ruokavaliosta niin terveen, kuin oireilevankin ollessa kyseessä, on yksi erittäin suositeltava vaihtoehto ottaa yhteyttä rekisteröityyn Koiran ravitsemusneuvojaan.
Näitä laaja-alaisia ammattilaisia on koulutettu ympäri Suomen jo vuodesta 2011 alkaen Suomen Eläinterveydenhuolto-opistossa.

Tarkempia ravitsemukseen liittyviä alueita, joissa Koiran ravitsemusneuvoja voi mahdollisesti olla avuksi, löytyy esim. oheisesta linkin koulutuskuvauksesta:
http://seto.tarjoaa.fi/5
 

Koiran ruokinnan soveltuvuuden arviointiOnko koirallasi toistuvasti, tai säännöllisesti esim. seuraavia oireita?  
- ripulointi
- kakominen/ oksentelu/ ravintomassan pulauttelu
- jatkuva veden lipittely (etenkin kylmä vesi, lätäköt, juokseva hana, wc-pönttö)
- mattojen, käsien, huonekalujen maaninen nuoleskelu
- paastopäiviä, ei ruokahalua
- äänekäs suolistokurina
- ummetus, ulostamisen vaikeus, kovat, tiiviit ulosteet, jotka ulostaessa tuottavat kipua
- sulamatonta ravintoainemassaa ulosteessa
- limaulosteita, veriviiruisia ulosteita
- ruoan varastelu esim. roskiksista, jatkuva nälkä, ruohon "laiduntaminen"
- laihtuminen, vaikka syö hyvin
- lihoominen, vaikka ravinnonsaanti kohtuullista
- huono palautuminen suorituksista harrastekoiralla, väsyminen kesken suorituksen
- allergiaan taipuvainen tiine jalostuskoira siitoskäytössä

Edellämainituissa ja monissa muissa koiran ravitsemukseen liittyvissä peruskysymyksissä, voit kysyä lisäneuvoa ja apua esim. rekisteröidyltä Koiran ravitsemusneuvojalta.






Ei kommentteja: