keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Koiran kipuartikkelisarja - OSA 3: KIVUN LOKAALISET ILMENEMISMUODOT



Teksti: Sari Kivilähde, ELH, NTM (luonnonvara-ala), Eläinten terveyspalveluyrittäjä vuodesta 1996, eläinten terveysalan kouluttaja vuodesta 2004 

 

Onko koiralla kipuja - kivun olemassaolon tunnistaminen

Melko usein, jopa harmillisen usein, koiran kipu jää koiranomistajalta huomaamatta.
Tämän taustalla vaikuttaa yleisimmin se inhimmillinen seikka, että koiran kivusta kertovia oireita ei joko lainkaan huomata, tai tunnisteta, eli niitä ei välttämättä osata tulkita varsinaisiksi kipuoireiksi.

Ongelmaa lisää se, että koiran erilaisista kivun merkeistä on vain vähän helposti ja julkisesti saatavilla olevaa tietoa koiranomistajille. Lisäksi saatavilla olevan tiedon laajuus on pääasiallisesti suppeaa, sekä yleistävää, tai pohjaa jonkin tuotteen, tai palvelun myyntiä edistävään, valikoituun tiedottamiseen.
Hämmennystä ja väärinkäsityksiä vahvistavat myöskin tietyt, koiran käytökseen pohjaavat, laajasti vallalla olevat ja yleistävät kipua poissulkevat tunnusmerkit ja niihin perustuvat oletukset koiran kivuttomuudesta.

Merkittävimmät syyt koiralla havaittavien kipuoireiden ”ohittamisen” taustalla
ovatkin yksinkertaisesti kivun merkkien esiintymisestä, tai toisaalta sen oletetuista, kivun poissulkevista tekijöistä esiintyvät, tietynlaiseen käytökseen liittyvät oletusnormit ja niiden pohjalta tehty arvio.

On tavallista, että vaikean tapaturman, tai sairauden yhteydessä koiranomistaja
koiran käyttäytymistä seurattuaan toteaa terveydentilan kartoituksessa, että koiran käytös on joltain osin muuttunut, mutta että onneksi sillä ei näyttäisi olevan kipuja.
Yksi tavallisimmista tätä tilannetta kuvaavista esimerkeistä lienee koiran ontuminen. Ontuminen on kuitenkin aina kivun välttämiseksi tapahtuva seurannaisoire. Jos koira ontuu, sillä on kipua.


Koiran kivun havaitsemisen yleisiä haasteita

Monasti vaikkapa koiran muuttunut liikkumistapa, haluttomuus tehdä tiettyjä asioita, lisääntynyt reaktioherkkyys/ aggressiivisuus (tai muut käyttäytymis-muutokset), tai äärimmäisessä tilanteessa koiran jonkin aistijärjestelmän epänormaali toiminta ovat tyypillisiä tilanteita, jotka saattavat kehittyä niin vähitellen, että sekä koira itse, että koiranomistaja asteittain ”mukautuvat” tilanteeseen.
Tällöin on tavallista, että näihin muutoksiin reagoi vasta joku koiran perheen ulkopuolinen henkilö, kuten koulutusohjaaja, trimmaaja, eläinlääkäri, tai jokin
muu koiran olemusta, tai terveydentilaa arvioiva taho. Hankalammassa asemassa ovat ne koirat, jotka eivät ole lainkaan ulkopuolisen, arvioivan silmän ulottuvissa.

On tyypillistä, että kun (etenkin krooniseen) kipuun viittaavia oireita havaitaan,
ne tulevat koiranomistajalle yllätyksenä ja usein myös järkytyksenä.
Moni koiranomistaja kokee syyllisyyttä ja epäuskoakin, etenkin, kun oma arvio koiran kivuttomuudesta on perustunut sitä julkisesti tukevaan, saatavilla olevaan informaatioon.


Tavallisia tilanteita, joissa koiran kipua on usein vaikea huomata;


  • Koira on iäkäs. Liikkumisen, ruokahalun, väsyneisyyden (tai vetäytymisen) ja vähentyneen/ lisääntyneen kontaktihalukkuuden oletetaan liittyvän luontaisesti koiran ikääntymiseen.
  • Oireet kehittyvät pikkuhiljaa, tai ovat voimakkuudeltaan vaihtelevia.
    Kun koira on välillä vähäoireinen/ jopa oireeton, tai oireet kehittyvät ilman voimakasta, äkillistä ja merkittävää tilan huononemista, koira ja omistaja mukautuvat oireiden olemassaoloon, tai siihen, että kipua esiintyy oirevoimakkuudeltaan erilaisina ja ennustamattomina jaksoina.
  • Useat koirat ja tietyt rodut pyrkivät viimeiseen asti peittämään kivun. Kipu, etenkin krooninen, saattaa tällöin kehittyä hyvin voimakkaaksi ilman, että koiranomistaja välttämättä havaitsee selviä oireita siitä. Nämä tilanteet saattavat toisinaan johtaa mm. näennäisesti selittämättömiin, äkillisiin ja
    täysin arvaamattomiin aggression purkauksiin.
  • Koiralla on useita vaivoja, tai sairauksia. Osaan voi liittyä seurannaisilmiönä kipua, osaan taas suoranaisesti ei. Koska kipu tällöin voi olla vain ohimenevää ja koiralla esiintyy samaan aikaan monia muitakin oireita, voi olla vaikea huomata, tai erottaa olemassaolevia oireita kokonaan uusista.
  • Tapaturmasta aiheutunut välitön (akuutti nosiseptiivinen) kudosvaurio-kipu väistyy ja muuttuu asteittain krooniseksi kivuksi (Katso; Koiran kipuartikkelisarja: OSA 2 - ERI KIPUTYYPIT).
    Etenkin liikuntaelimistöön, raajoihin kohdistuvissa vaurioissa on tavallista, että ensivaiheessa koira osoittaa hyvin selkeästi havaittavia kivun merkkejä, kuten ontuminen, raajan käyttämättömyys, jopa pienet kivun synnyttämät äänimerkit paineen, tai rasituksen kohdistuessa vaurioituneelle alueelle. Tulehdusprosessin myöhäisemmässä paranemisvaiheessa akuutti kipu helpottuu. Mikäli kuitenkin pysyviä rakenteita on rikkoutunut, alkaa tästä syntyä uusi, progressiivisesti etenevä, rappeuttava tila, jota seuraava (krooninen) kipu etenee asteittain. 

Kivun toteaminen

Koiralla esiintyvien kipuoireiden havaitsemisen ei tulisi olla yksin koiranomistajan harteilla, koska useissa tilanteissa se ei yksinkertaisesti ole edes mahdollista.

Toisaalta ei ole kaikille oikeutettua vaikkapa suoraan kommentoida kadulla kanssakulkijan koiralla ulkopuolisen silmään näkyviä mahdollisia oireita, eivätkä
kaikki oireet luonnollisesti aina olekaan sitä, miltä äkkiseltään voisi näyttää.

Lain mukaan Suomessa ainoastaan viranomaisoikeudet omaavalla taholla on oikeus varsinaisesti puuttua esim. selviin eläinsuojelullisesti epäilyttäviin tilanteisiin.
Toisaalta taas laki ei kiellä ottamasta keskustelunomaisesti, rakentavalla
ja hienotunteisella tavalla puheeksi
vaikkapa kivusta kieliviä oireita koiralla.
Toisinaan tämä saattaisi olla jopa palvelus koiranomistajalle, saatikka oireilevalle koiralle.

Kivun oireet ovat usein helpohkosti todennettavissa, mikäli arvioija tietää, mitä etsii ja arvioi. Tällaista arviointia joutuvat käytännön tasolla tekemään usein
mm. eläinfysioterapeutit, koirahierojat, diplomiurheilukoirahierojat, eläinosteopaatit, sekä monet muut koirille manuaalisia hoitoja tarjoavat ammattilaiset.
Kipu on oire, heijaste jostain tietyn elimistön osan/ solujen rappeutumisesta,
tai tulehduksesta, käytännössä siis sairaudesta, joka vaatii aina tarkemman aiheuttajasyyn selvittämistä, eli diagnosointia.

Oireen taustasyyn, varsinaisen diagnoosin, tarkemmin
lääketieteelliseen tietoon perustuvan varsinaisen arvion kipuoireiden taustalla suorittaa aina ainoastaan eläinlääkäri.
Eläinlääkäri ja myös koiranomistaja saattavat kuitenkin hyötyä merkittävästi, mikäli koiran manuaalisia hoitoja tarjoava ammattilainen pystyy osaltaan kertomaan niitä, ehkä kliinisessä tutkimuksessa ja manipulaatiossa havaitsemiaan oireita, jotka esim. selkeästi provosoivat joitain kipuoireita,
tai antavat viitteellisen, paikallisen sijainnin vaivalle.

Eläinlääkinnässä on useita erilaisia menetelmiä, joita käyttämällä oireen taustalla oleva ja kipuoireita aiheuttava diagnoosi pyritään mahdollisimman tarkasti määrittelemään. Useimmissa tilanteissa tämä on nopeaa ja helppoa, mutta on myös ajoittain tilanteita, jolloin selkeän kivun aiheuttajan löytyminen huolellisesta tutkimisesta huolimatta on hyvin haasteellista.

Kivun syiden, varsinaisen sairaustilan toteamisessa, eli diagnostiikassa käytetään eläinlääketieteellisinä keinoina mm. veriarvoihin liittyviä vertailu-laboratorioarvoja, erilaisia kuvantamismenetelmiä (ultraääni, röntgen, lämpökamerakuvantaminen, CT-kuvaus, eli tietokonetomografiatutkimus (TT) jne.).

Koiran kroonisen kivun arviointiin ja muutosten seurannan tueksi esim. lääke-hoidon yhteydessä on
Suomessa kehitetty ns. Koiran kipumittari, ”Helsinki chronic pain index” (HCPI ). Tämä on koiranomistajalle tarkoitettu kyselylomake, joka täytetään joko eläinlääkäriasemalla, tai kotona. Se koostuu kysymyksistä, joiden toistuvista vastauksista voidaan tehdä arvioita koiran kulloisenkin kivun määrästä terveeseen koiraan verrattuna.
Usein kuitenkin vasta kipulääkityksen aloittamisen, tai sen lopettamisen jälkeen omistaja oppii paremmin yhdistämään kivuista kertovat oireet koiran tietynlaiseen käyttäytymiseen.

Yleisoireita, jotka saattavat kertoa kivusta koiralla

Koiran hoidosta päivittäin vastaava ei tavallisesti kiinnitä erityistä huomiota koiran arkipuuhiin, mikäli koiran käyttäytyminen on ”normaalia”. Normaali arki-käyttäytyminen pitää sisällään tekijöitä, kuten; mieliala, energisyys, liikkumistapa, ruokahalu, janon määrä, unen määrä, liikkumisen tavanomainen määrä (etenkin sisätiloissa).
Usein hyvin selkeät, nopeat muutokset tähän normaaliin nähden saavat koiran-omistajan havaitsemaan, että kaikki ei ehkä ole kunnossa.


Tässä kappaleessa listatut oireet ovat yleisoireita, eivätkä vielä tarjoa tarkempaa informaatiota kivun määrästä, tai sen sijainnista. Kaikki oireet yksinäänkin saattavat antaa perustellun aiheen tutkituttaa koira eläinlääkärillä, mutta erityisesti, mikäli oireita on useista oireryhmistä, saattaa se kertoa hyvinkin vakavasta ja pikaista apua vaativasta tilanteesta.


Muutokset hengitystavassa


Kipu saattaa tehdä koiran hengittämisestä pinnallisempaa ja nopeampaa.
Tähän voi liittyä myös läähättäminen. Muutokset hengitystavassa saattavat
näkyä pelkästään rintakehän ja vatsan seudun lihasten liikkeiden muutoksena ilman voimistuneita hengitysääniä.



Sydämen sykkeen ja pulssin muutokset


Usein kivut lisäävät sydämen lyöntitiheyttä ja nostavat pulssia. Syke saattaa selkeästi tihentyä, kun kivuliasta kohtaa kosketaan, tai liikutetaan.


Asentoisuuden muutokset


Toiset kivut saavat koiran seisomaan hyvin liikkumattomana ja jäykkänä, ns. sahapukkimaisessa asennossa, kun taas joissain kiputiloissa koira asettuu etunojaiseen asentoon, etujalat/kyynärpäät maahan ja takaosa ylös korotettuna, pyrkien samalla venyttämään vatsan seutuaan.

Osa koirista saattaa maata tiukemmalla kippurassa, tai vaihtoehtoisesti ne pyrkivät venymään mahdollisimman pitkäksi pyrkien samalla painamaan kipeää kohtaa maata vasten. Osa ei halua käydä lainkaan makuulle, tai asento voi olla tavallisesta poikkeava (esim. pään/ kaulan asettaminen korkealle).

Asentoisuuden muutos voi olla myös paikallinen, kuten köyristynyt lanne, laskenut selkä, tai laskenut häntä yksilöllä, joka normaalisti kantaa häntänsä korkealla.


Silmissä nähtävät muutokset


Silmissä näkyvät muutokset voivat kieliä niin kivusta silmissä itsessään, kuin yhtälailla myös muualla kehossa.
Toisaalla kehossa ilmenevä kipu näkyy usein pupillien symmetrisenä dilataationa (laajentumana), kun taas kipu silmässä, tai silmissä voi aiheuttaa sekä pupillien laajenemisen, tai supistumisen, riippuen aiheuttajan laadusta (tapaturma, sairaus), sekä osin siitä, onko ongelma tois-, vai molemminpuoleinen. Monasti kipuileva koira myös siristää silmiään.



Muutokset ruokailu- ja juomiskäyttäytymisessä


Kivut voivat toisinaan vaikuttaa koiran ruokahalua vähentävästi, mutta normaalisti syövillä, tai etenkin ahneilla koirilla tämä ei ole luotettava merkki kipujen poissulkemiseksi. Jopa silloin, kun kipu paikantuu suun alueelle (hampaat, ikenet, kieli, nielu) ei ole varmaa, että koira kieltäytyisi syömästä. Tavallisempaa on, että tällöin koiran kyky käsitellä ravintoa (tarttuminen, nieleminen jne.) on jotenkin hankaloitunut ja näkyy mm. ravintopalojen pudotteluna, muuttuneena, erikoisena tapana pureskella jne.

Tihentynyt juominen on yksi tavallisimmista sijaiskäyttäytymisen muodoista, joilla koira viestii kipuun liittyvästä stressistä. Toisinaan myös muuttuneet juomatavat, kuten lisääntynyt tarve juoda hyvin kylmää vettä (esim. ulkoa lammikoista) saattaa kieliä suorasta kivuista (etenkin nielun alueella).


Muutokset energisyydessä


Useat koirat, joilla on kipuja, muuttuvat selvästi passiivisemmiksi ja saattavat osoittaa haluttomuutta lähteä lenkille, liikkuvat normaalia hitaammin (”muuttuvat perässävedettäviksi”), tai nukkuvat normaalia enemmän/ useammin.

Toiset kiputilat, kuten monet hyvin akuutit kivuliaat tulehdukset, tai neuropaattiset kiputilat taas saavat aikaan levottomuutta ja ahdistuneisuutta, mikä näkyy usein epänormaalina tarpeena liikkua jatkuvasti, sekä pakonomaisesti, tai aiheuttaa epätavallista liikkumista, kuten jatkuva kehän kiertäminen (ja kaatuilu).


Liikkuvuudessa näkyvät muutokset



Haluttomuus, tai vaikeus käydä makuulle (koira hakee pitkään oikeaa asentoa), pidemmän levon jälkeen vaikeudet päästä ylös, sekä merkittävä jäykkyys levon jälkeen voivat kieliä kivusta. Usein esim. levon jälkeinen jäykkyys etenkin vanhalla koiralla tulkitaan ”inhimmillisesti” puutuneisuudeksi, vaikka koira tällöin todellisuudessa pyrkisikin aktiivisesti lihaksia jäykistäen minimoimaan kipua tuottavaa liikettä vaikkapa nivelrikkoisessa nivelessä.

Haluttomuus hypätä autoon, sohvalle, tai niistä alas, vaikeudet kulkea portaissa, tai kiivetä/ laskea jyrkissä mäissä voivat kertoa mm. lihasten ja nivelien kiputiloista.

Koira, joka hieronnassa, fysioterapiassa, tai muussa manipulatiivisessa hoidossa ei enää venykään oletettujen liikeratojen puitteissa, tai jokin ote, tai liikkeen passiivinen tuotto alkaa synnyttää näkyviä vastareaktiota koirassa, on potentiaali kipuoireilija.



Muutokset tarpeidenteossa


Useat kivut lihaksistossa ja nivelissä saattavat vaikeuttaa koiran ulostamista, koska ponnistusasento kuormittaa kehoa.
Kivut itsessään ulosteen tuottoon paikallistuvassa osassa, kuten anaalirauhasissa, saattaa aiheuttaa asteittain lisääntyvää väistämiskäyttäytymistä ulostaessa ja koiralle saattaakin kehittyä toissijainen ummetus sen vältellessä kipua tuottavaa ponnistelua.


Virtsaamisen muuttuminen vaivalloiseksi, sen epätavallinen pitkäkestoisuus, sekä virtsan tiputteleminen vielä pitkään virtsaamistoimituksen jälkeen ovat tavallisia oireita eri ongelmista ja kivuista. Virtsatietulehdusten lisäksi (molemmilla sukupuolilla), eturauhasen vaivat uroskoirilla ovat tyypillisesti ongelmia, jotka voivat heijastua muinakin (kipu)oireina, kuten vaikeutunut ulostaminen, tai lantion alueen kivut ja jäykistyminen.



Kehon suhteiden muutokset


Voimakkaat, äkilliset turvotukset naaman alueella, raajassa, tai kehossa (esim. vatsan alue) liittyvät tavallisesti kivuliaisiin tiloihin, kuten eläinten puremat/ pistot, vaikeat tulehdukset, tai vakavat allergiset reaktiot.



Käytökseen liittyvät muutokset

Lisääntynyt ärtyneisyys ja aggressiivisuus, etenkin näennäisesti ilman selkeää syytä, sekä yllättäen ilmaantuvat pelot voivat olla merkkinä kivuista.

Myös lisääntynyt empiminen ja arkailu aiemmin tutuissa tilanteissa on aikuisella koiralla usein merkkinä kivusta, jonka se on oppinut yhdistämään mielessään johonkin tietynlaiseen tilanteeseen (tietty ääni, ihminen, tai samanlaisena toistuva tapahtuma, kuten pannan/ manttelin pukeminen).

Vetäytyminen ja selkeä piiloutuminen (esim. sängyn alle) lepäämään aiemmin sosiaalisesti ihmisten seuraan hakeutuneella koiralla saattaa kieliä kivusta.

Tavallisia, koiralle mahdollisesti kipua aiheuttavia oireyhtymiä

Vaikka onkin paljon varsinkin akuutteja tilanteita, joissa on helppo päätellä, että koiralla saattaa olla kipuja, esiintyy koirilla monia, melko tavallisiakin, kipua aiheuttavia tilanteita, jotka jäävät oireiden hankalan tulkinnan vuoksi havaitsematta ja näin myös samalla hoidotta.

Useimmat näistä tavallisista, osin arkisistakin vaivoista syntyvät pikkuhiljaa, kun tietty ärsytystekijä kehossa ei poistu, vaan ärsykkeen määrä lisääntyy asteittain, kunnes vaiva lopulta alkaa synnyttää selkeitä kipuoireita.



Yleisiä esimerkkejä hitaasti syntyvistä kipuoireyhtymistä:


  • Hammasogelmat. Monille roduille, tai sukulinjoille (etenkin kääpiörodut) on tyypillistä voimakas hammaskiven muodostus ja siihen liittyvä krooninen gingiviitti (ientulehdus) ja tilan edetessä hampaiden irtoaminen.
    Tulehdustilan asteittainen, joskus nopeakin eteneminen, synnyttää kipua, jota voi olla vaikea havainnoida, etenkin jos koiralla on normaali/ hyvä ruokahalu. Koira myös ”tottuu” krooniseen tulehdustilaan suussa ja hakee keinoja välttää kipua (ruoan pureskelun vähentäminen, lisääntynyt ”hotkiminen”, leukojen/ pään sovelletut liikkeet syödessä).
  • Korvaongelmat. Akuutti, yksittäinen korvatulehdus on tavallisesti raju ja selkeäoireinen, eikä jää koiranomistajalta huomaamatta. Monet hitaammin syntyvät ärsytystilat ja tulehdukset kuitenkin ovat hyvin tavallisia ja niiden synnyttämä kipu/ ärsytys on vaikeammin huomattavissa.
    Korvapunkki, tartuntaperäinen vaiva, joka usein saadaan infektiona esim. perheen ulkona vapaasti kulkevalta kissalta, on tyypillinen vaiva, joka aiheuttaa kiusaa ja vaivaa, sekä hoitamattomana myös tulehdusoireita ja kipua.
    Hiivan liikakasvu korvassa liittyy monasti koiran huonoon yleiskuntoon ja ongelmiin ravitsemustekijöissä, sekä ravinnon laadussa.
    Voimakas, välikorvaan saakka vähitellen edennyt tulehdus ja kipu voivat aiheuttaa myös hämäävästi nerologiseen oireistoon viittaavia oireita ja ärsytystä (mm. tasapaino-ongelmat, kaatuilu).
  • Iho-ongelmat. Lukuisat eri syistä johtuvat iho-oireet, kuten atopia, muut allergiset oireet, tai hiivan liikakasvusta jne. aiheutuvat iholla esiintyvät tulehdukselliset muutokset saatavat olla koiralle toisaalta harmittavia (kutina), mutta myös kivuliaita. Maaninen raapiminen/ pureskelu voi kieliä myös suoranaisesta kivusta oireilevalla alueella.
    Jotkin neuromuskulaariset (lihas-hermo-) vaivat, kuten ihoalueille säteilevät hermopinteet, tai aktiiviset triggerpisteet voivat aiheuttaa voimakkaita, paikallisia kiputiloja.
  • Virtsatievaivat. Monet kroonisista virtsaputken-, tai rakon tulehduksista, virtsakivivaivat, tai inkontinenssivaivat jne. syntyvät seurannaisilmiöinä ja pikkuhiljaa, joten niiden synnyttämiä muutoksia on usein vaikea havaita.
    Tulehdukset saattavat kliinisesti oireilla vain niin, että koiran virtsaamistarve lisääntyy, eli täytyy päästä ulos esim. yöllä (joskus toistuvasti), Vahinkoja tapahtuu, etenkin yksinollessa, joskus muulloinkin. Yöllinen makuusijalle alle laskeminen toistuu. Virtsaamiseen liittyy vaikeutta ja viivettä virtsan laskuun, sekä esiintyy pitkittymistä ja pätkittelyä virtsasuihkussa. Kaikkien näiden yhteydessä esiintyy tavallisesti kipua, jota koira ei varsinaisesti juurikaan
    näytä erikseen.
  • Silmävaivat. Silmävaivojen kirjo on laaja ja niiden aiheuttamien oireiden ja kivun luonne vaihtelee aiheuttajan mukaan. Selkeimmin voidaan havaita akuutit, silmään kohdistuneiden vammojen aiheuttamat kivut, joihin tavallisesti liittyy voimakas silmävuoto, siristely, luomen/ luomien turvotus, sekä kosketusarkuus. Vaikeammin havaittavia oireita ovat useista eri syistä johtuvat rappeuttavat ja kivuliaat, etenevät muutokset silmän rakenteessa (mm. glaukooma, linssiluksaatio jne.), jotka voidaan todentaa ainoastaan silmän eläinlääketieteellisessä, oftalmologisessa tutkimuksessa.
  • Niveltulehdukset. Niveltulehdusten tausta on monikirjoinen ja voi olla mm. tapaturman aiheuttama, tai rakenteellisesta, synnynnäisestä syystä johtuva epämuotoisuus nivelpintojen yhteensopivuudessa, mikä ajan myötä synnyttää tulehdus-, sekä myös kudosten rappeumamuutoksia.
    Akuutti niveltulehdus tapaturman jälkeen näkyy usein selkein oirein ja hoitoon hakeudutaan ajoissa.
    Rakenteellisten poikkeamien synnyttämät oireet ilmaantuvat hitaasti, eikä esim. kasvuikäisen pennun poikkeuksellinen liikkumistapa välttämättä tule vaikkapa eläinlääketiteellisessä perus-seurannassakaan havaituksi, ellei pennulle erikseen suoriteta liikkumiskykyä arvioivia tutkimuksia. Vaikeutunut raajojen käyttö, liikkuminen, tai ylösnousu, ”apaattisuus” jne. saatavat kuitenkin viestiä kivuista.
    Aikuisella (yli 3v.), tai ikääntyvällä koiralla kipua aiheuttavt nivelongelmat liittyvät usein nivelrikkomuutoksiin. Moni koira ja koiranomistaja tottuu esim. koiran hitaampaan likkeellelähtöön jne., eikä liitä tätä kipuoireeksi.
  • Ristisidevaivat. Polvinivelen ristiside voi äkillisesti vaurioitua tapaturmaisesti. Koirilla hyvin tavallisia kuitenkin ovat myös ns. rakenteelliset, asteittain syntyvät ristisiteen vauriot, joissa polven nivelrakennetta tukevat ligamentit tuhoutuvat vähitellen, kuin purkautuvasta köydestä hajoavat säikeet rappeutuisivat vähitellen, johtaen lopulta nivelen hallinnan vaikeuteen, eli jonkin asteiseen koordinaatiovaivaan, kuten kompurointiin, raajojen sotkeutumiseen, tai pahimmillaan kaatuiluun hallintapuutoksesta johtuen. Hallintapuutoksen lisäksi ligamenttivaurioon liitty usein voimakasta kipua, mitä voi olla joskus vaikea suoraan tulkita koiran käyttäytymisestä.
  • Syöpäkivut. Vaikeita usein tulkita, koska sairaus syntyy asteittain, sekä kivun määrä/ luonne määräytyy sijainnin, osin myös syövän aggressiivisuuden mukaan. Hankalimpia ovat onteloissa oireita aiheuttavat syövät (esim. maksa-, tai aivokudosperäinen syöpä), joiden oireet ovat pitkään hyvin epämääräisiä ja vasta äärimmäisen pitkälle edettyään aiheuttavat niin merkille pantavia oireita, että tutkimuksen pariin osataan hakeutua.

Kivun paikallistaminen

Koiran kivun tarkka paikallistaminen ja kivun alkuperäisen lähteen osoittaminen
eivät useinkaan ole helppoja tehtäviä ratkaistavaksi.

Ihmisellä kivun paikantaminen ja tarkempi alueellinen rajaaminen perustuu suoraan kommunikoiden tuotettuun ilmaisuun, joko tutkimustilanteessa kipua sanallisesti kuvaillen, tai potilaalta kysyttäessä suoraan kipukohtaa osoittamalla (”kipu tuntuu tässä kohdassa”).
Ihmisten pidempiaikaisen, kroonisen kivun arvioinnin apuna käytetään tavallisesti myös ihmishahmon piirroskuvia, joihin potilas itse merkitsee kivun, tai muun tuntemuksen sijainnin ja luonteen (esim. kivun sijainti: oikea jalkaterä, tuntemus: särky, pistävä kipu, puutuneisuus jne.).

Koiran kivun, etenkin pitkittyneen kivun paikallistaminen edellyttää usein monia eri vaiheita, joissa kivun olemassaoloa ja aiheuttajaa haetaan sekä koiran käyttäytymistä arvioimalla, että erilaisin tutkimusmenetelmin.

Yleensä alkuarviointi käynnistyy siitä, että jokin muutos koiran arjessa saa koiranomistajan huolestumaan, hänen havaittuaan selvää poikkeamaa aiempaan.

Tällöin monet, etenkin aktiivisesti koiran kanssa harrastavat, hakeutuvat koiran terveyspalveluita tuottavan ammattilaisen luokse. Rajusti ja akuutisti oireilevissa tilanteissa useimmat koiranomistajat hakeutuvat suoraan eläinlääkärin vastaanotolle, mutta toisinaan ensiarviota (etenkin omistajan tulkitsemiin lihas-, ym. oireisiin viittaavissa tilanteissa) tekevät myös koiran terveysalan ammattilaiset.

Kivun merkkien ja niiden mahdollisten aiheuttajien hahmottaminen on tärkeää kaikille koirien kanssa työskentelevien, sekä erityisesti koirien terveyspalveluja tuottavien näkökulmasta.
Yhteistyö ja kommunikaatio koiran terveydestä vastaavien eri tahojen kesken on tärkeää, jotta kaikki koiran oireisiin mahdollisesti tarjolla oleva tieto ja hoito voidaan yhdistää oireilevaa koiraa yksilöllisesti ja kattavasti palvelevin keinoin.

Monilla Suomessa koirien terveysalalla toimivilla ammattilaisilla on joko riittävät,
tai osalla jopa erittäin hyvät taidot tunnistaa koirilla esiintyviä ongelmatilanteita, jotka edellyttävät eläinlääkinnällisiä toimia. Osalla kuitenkaan välttämättä ei.
Tämä luo luonnollisesti ongelmallisuutta myös kivun tunnistamisen ja kipu-käyttäytymisen havainnoinnin suhteen käytännön praktiikassa eri aloilla.
Koska eri alojen yhteisenä tavoitteena on kuitenkin koiran etu ja hyvinvointi,
on monia mahdollisuuksia saavuttaa tämä tavoite eri toimijoiden yhteistyötä lisäämällä.

Kivun lokalisaatio (paikantaminen) ja sen tunnistaminen

Vaikka kipu tuottaakin monia helposti tunnistettavia yleisoireita, tulee niiden tausta-syy lähtökohtaisesti löytää, jotta kivusta päästään eroon ja valitulla hoitomuodolla (useimmiten hoitomuotojen yhdistelmällä) on todellinen, pitkäaikainen ja parhaimmillaan pysyvä vaikutus hoidettavan kipuoireiden taustaongelmaan.

Huom! Kipuongelmista kärsivällä koiralla ei useinkaan esiinny kaikkia kuvattuja yleisoireita, sekä toisaalta yksilöittäin voi olla oireita, jotka eivät ole listattuna tyypilliseen oireluetteloon.

Tämä suppea listaus on vain kapea otanta kaikista eri kivun muodoista. Mikäli koiralla kuitenkin esiintyy ainakin joitain tässä yleislistauksessa lueteltuja oireita,
tulee koira tutkituttaa ensi tilassa eläinlääkärillä.

Tiivistetysti kuvattuja oireita kivun muodoista eri esiintymisalueilla;

Päänsärky

Koirilla, toisin kuin ihmisillä, ei yleensä esiinny ns. yleispäänsärkyjä, vaan koiralla pään alueella esiintyvät säryt (tai kipuheijasteet) ovat lähes poikkeuksetta luonteeltaan sekundaarisia, seurannaisena syntyviä vaivoja.


Tavallisia oireita:

  • Ylireaktiivisuus, tai välttely kosketukselle (pää, päälaki, kaula, laaja alue olkavarresta ylöspäin päälakea kohti).
  • Välttelevä, tai outo käytös lähestyttäessä (säpsähtely)
  • Hyperaktiivisuus, jatkuva (pakonomainen) liikehdintä
  • Ataksia (tahdonalaisten lihasten koordinoinnin ongelmat), kömpelyys
  • Pään asennon muutos; pitkälle eteen-ulosasettaminen, alas/ylös suuntaava asento
  • Pannan/ valjaiden pukemisen ongelmat
  • Ärtyisyys, aggressiivisuus, outo käytös
  • Pään ravistelu (jatkuva, toistuva), pään painaminen jotain vasten
  • Voimakkaasti erkaantuneet ripset (= luomien turvotus), ”tuijottavat” silmät, laskeutuneet silmät/ luomet (ns. huolestunut katse), jatkuva räpyttely
  • Kireä suun/ leukojen asento (jatkuvana)
  • Kehon ravistelun ”epätäydellinen” suorittaminen, lisääntynyt ravistelu

Suu- ja nielukipu



Tavallisia oireita:


  • Hidastunut/ hotkiva, muutunut tapa ruokailla ja pureskella
  • Ohimenevä huono ruokahalu
  • Lisääntynyt kuolaaminen (etenkin paksu, venyvä kuola)
  • Jatkuva veden lipittely (etenkin hyvin kylmä, tai juuri laskettu vesi)
  • Yökkiminen, kuiva yskiminen ja kakominen (liman oksentelua)
  • Voimakas, toistuva ruohon, tai kuivan heinän, sekä ”soveltumattoman” aineksen syönti (hiekka, roskat, multa, nenäliinat, vaatteet, kaukosäätimet jne.)
  • Jatkuva ihmisten käsien, mattojen, muiden tekstiilien nuoleskelu


Niskakivut 

Niskakivuissa roduilla ja koolla on paljon vaikutusta kipujen syiden taustoissa. Pienillä roduilla ongelmia aiheutuu mm. yläniskan muodostavan kahden ensimmäisen nikaman syntyperäisessä rakenteessa. Tietyillä suurilla, pitkäkaulaisilla roduilla nikamarakenteeseen liittyvä synnynnäinen epämuotoisuus voi aiheuttaa vakavaa,
jopa elämänlaatua rajoittavaa ongelmaa. Myös traumat ovat niskakipujen tavallinen syy.


Tavallisia oireita:


  • Vaikeus/ haluttomuus syödä kiposta lattialta
  • Kaulan kosketusarkuus (välttely pannan/ valjaiden pukemisessa)
  • Äkilliset kipukrampit (koira taivuttaa voimakkaasti kaulaa jommalle kummalle sivulle valittaen samalla)
  • Koira ei halua suorittaa, tai suorittaa hätiköiden tiettyjä (taipumiseen/ ojentamiseen/ koukistamiseen edellyttäviä) liikkeitä harrasteissa
  • Kulkee ”niska tosi pitkänä”, selkärangan suorana jatkeena
  • Jäykkä, jähmeä niska (ei pidä kaulan taivutuksista, harjaamisesta jne, voi jopa purra)
  • Ojentaa kaulaa/ päätä oudoissa tilanteissa
  • Raapii pakonomaisesti naamaa, kaulaa, tai kylkeä aina samasta kohtaa


Rankakivut


Rankakivuilla on lukuisia erilaisia tausta-aiheuttajia. Vaivan syy voi olla itse selän luissa (nikamissa), nikamavälilevyissä, nikamakanavassa sijaitsevissa hermojuurissa, tai selkärangan kanavassa kulkevassa selkäytimessä, sekä siihen kohdistuvassa ärsytyksessä johtuen rangan rakenteissa tapahtuneista muutoksista.


Tavallisia oireita:


  • Liikkumisessa/ liikkumishalussa näkyvät muutokset (vaikeus kääntyä, nousta/ laskeutua, haluttomuus hypätä, virheet etäisyyksien arvioinnissa)
  • Liikkeiden jäykistyminen
  • Muutokset asentoisuudessa (lantion supistuminen/ köyristyminen)
  • Etupainottuneisuuden lisääntyminen (takaosa vaikuttaa hennolta/ holtittomalta)
  • Liikkeiden holtittomuus (säätelyn häiriöt käännöksissä, raajojen toimintahäiriöt, kompurointi)
  • Lisääntynyt aggressio, tai muut käytöksessä näkyvät muutokset aiempaan nähden


Maha- ja muut ruoansulatuskanavan kivut

Ruoansulatuskanavassa esiintyvät kivut ovat koirilla tavallisia ja niiden taustat
ovat moninaiset. Akuutit oireet osataan usein yhdistää ravinnon mikrobiologisiin,
tai rakenteellisiin muutoksiin, koska niihin usein liittyy muitakin oireita, kuten ripuli. Patologisista aiheuttajista syntyvät muutokset suolen mikrobiomissa, tai suolen rakenteellisissa osissa voivat synnyttää sulatus- ja imeytymisongelmista johtuvaa viivästynyttä kipua, jonka oireita ei aina ole helppo yhdistää perussyyhyn. Oireita, kuten toistuva oksentelu, tai ravinnon pulauttelu (regurgitaatio) ei taas aina edes pidetä kivuliaana, vaan vain epämukavana haittana. Usein esim. mahasta tuotetun, osin sulaneen ja mahanestettä (mm. suolahappoa) sisältävän massan toistuva oksentelu ja palautusvirtaus ruokatorveen aiheuttaa joskus limakalvo-vauriota, sekä siitä aiheutuvaa ”jomottavaa” kipua, jota saatetaan tulkita vaikkapa inhimmillistävästi närästyksenä.

Tavallisia oireita:


  • Oksentelua tyhjästä mahasta (valkoista vaahtoa, tai ohutsuoliperäistä keltaista/ vihertävää sappinestettä)
  • Jatkuva maiskuttelu, nieleskely, voimakas röyhtäily
  • Periodinen, totaalinen ruokahaluttomuus
  • Ruohon/ karkean heinän toistuva, yletön ahmiminen
  • Jatkuvasta pahoinvoinnista johtuva lisääntynyt syljen eritys
  • Mattojen, seinien, ihmisten, tai vaatteiden epätavallinen nuoleminen
  • Lumen, keppien, käpyjen jne. jatkuva syöminen
  • Lantion köyristynyt asento (seisoo takajalat pitkällä edessä vatsan alla)
  • Suoliston voimakas kurina, tai vinkuvat äänet
  • Äkillinen, tiivis maahan painautuminen ja läähättely (esim. kesken lenkin)
  • Oksentelu (toistuva)
  • Ripuli (vetinen, rasvainen, tervamainen, verinen)
  • Voimakas ummetus, ponnistelu kivuliasta, ilman tulosta
  • Voimakkaat ilmavaivat (voimistunut suolistokaasujen muodostus). Hajuhaitan lisäksi myös mahdollista todellista kipua, mikäli aiheuttajana on koiran suolistolle vaikeasti käsiteltävä/ pilkkoutuva ravinnon raaka-aine, tai olomuoto
  • Voinnin äkillinen heikkeneminen

Nivelkivut



Nivelperäisten kipujen tavallisimmat aiheuttajat ovat erilaisista kuluma- ja rappeuma-muutoksista seuraavat ilmiöt, mutta myös tapaturmat ovat kipujen taustalla etenkin harrastavien koirien kohdalla. Tapaturmasta aiheutuvat oireet ilmaantuvat selkeästi
ja äkillisinä ja niihin liittyy usein helposti nähtävää, voimakastakin kipua, johon
usein liittyy selvä toiminnallinen vaikeus. Rappeuttavat sairaudet, kuten nivelrikko, syntyvät tavallisimmin hitaasti vaiheissa edeten, jolloin mahdollista havaittavaa kipua syntyy usein vasta, kun rappeuma/ muutos ulottuu sellaisiin nivelrakenteisiin, joissa voidaan selvemmin aistia kiputuntemusta. Etenkin vanhan koiran nivelmuutoksista johtuvat kivut voivat jäädä havaitsematta, koska kivusta ja liikerajoitteisuudesta kertovat oireet tulkitaan ”vanhuudesta” johtuvaksi kankeudeksi tmv.


Tavallisia oireita:

  • Ontuminen. Akuuteissa tapaturmissa ohimenevää, mutta jatkuvaa. Kroonisissa vaivoissa, kuten nivelrikko, pahempaa voimakkaan rasituksen/ levon jälkeen
  • Haluttomuus hypätä, kiivetä, kulkea ylös/ alas portaita jne.
  • Selkäkivut ja selän jäykistyminen. Primaarina syynä selän nivelrakenteiden muutokset. Toissijaisena aiheuttajana raajojen nivelkipujen aiheuttama muuttunut, usein jäykistävä liikkumistapa.
  • Ärtyisyyden lisääntyminen (muille eläimille, perheenjäsenille jne.)
  • Lihasten ”katoaminen” raajasta/ raajoista. Liikkumishalun ja liikkeen tuottamiskyvyn vähentyessä käynnistyy nopeasti lihasten atrofioituminen,
    käyttämättömyydestä seuraava lihasten surkastuminen.
  • Raajan hallinnan puutokset; kompurointi, kaatuilu, kevennetty painon raajalle varaaminen. Harvemmin syynä esim. suoraan niveleen kohdistunut murtuma/ luksoituminen (paikoiltaan siirtyminen). Yleisemmin syynä niveltä tukevien tukisidosten, ligamenttien ja jänteiden vammat, tai rakenteelliset, asteittain etenevät rappeumat.


HUOM! Kaikki kuvaukset tässä tiivistetysti kivun mahdollisista eri ilmenemis-muodoista ja taustasyistä kertovassa artikkelissa on tarkoitettu ainoastaan terävöittämään koiranomistajan omaa havainnointikykyä hänen omalla koirallaan mahdollisesti ilmenneiden oireiden tunnistamiseksi, tai koiran muuttuneen käytöksen tarkkailun lisäämiseksi.
Mikäli koiralla esiintyy kipuun viittaavia oireita, tulee se aina viipymättä viedä eläinlääkärin tutkittavaksi oireiden taustasyyn tarkentamista, diagnosointia ja hoitoa varten. 


Huom! Tätä tekstiä lainatessa, tai kopioitaessa tulee tekijänoikeuksien mukainen alkuperäinen lähde ja tekijä aina ehdottomasti mainita: Koiran kipuartikkelisarja, Osa 3 - Sari Kivilähde: Kivun lokaaliset ilmenemismuodot

Lähteitä:

Allweiler Sandra: Recognition and Assessment of Pain in Animals, Kuutila E. & Yrjölä S. : Kivunhoidon opas, Salanterä: Kivun mittaaminen, Preventivevet: how can i tell if my dog is in pain,
ivcjournal.com/headache-in-animals/, www.amcny.org/blog/2017/08/23/what-gives-a-dog-a-pain-in-the-neck, www.medvetforpets.com/manage-spinal-pain-dogs/, wagwalking.com/condition/painful-abdomen, merckvetmanual.com/dog-owners/bone,-joint,-and-muscle-disorders-of-dogs/other-joint-disorders-in-dogs,
https://www.southbostonanimalhospital.com/blog/6-signs-your-dog-could-be-experiencing-early-arthritis